Kolmetoista kuukautta Kosovoa

Vähiin käy ennenkuin loppuu. Kotiutumiseen liittyvät toimet ovat alkaneet. Ei täältä nimittäin ihan helposti kotiin päästä. Ennen kotiutumispäivää, jolloin osa lentää rotaatiolennolla suoraan Suomeen ja osa puolestaan lähtee ajamaan Suomea kohti autollaan, on tehtävä kuntotestejä, täytettävä lomakkeita, lopetettava kännykkäliittymä, jos on hankkinut Soneran erityisen KFOR-liittymän (meillähän on täällä Soneran GSM-tukiasema, jos kohta maksut ovat korkeammat kuin Suomessa), hankittava muuttolaatikko ja vaikka mitä.

Silloin, kun olimme viettäneet Kosovossa vasta muutaman kuukauden, tuntui siltä, että täällä voisi helposti viihtyä vaikka useamman vuoden yksin tein. Kun meille kaikille tarjottiin kuukauden ylimääräisiä jatkoja lokakuussa pidettävien vaalien tähden (joiden oletetaan herättävän levottomuutta Kosovossa), reilusti yli puolet anoi ja saikin lisäkuukauden. Nyt kuitenkin aina toisinaan - harvoin tosin - minäkin huomaan jo odottavani kotiinpaluuta ikäänkuin ajatellen: "onhan tässä jo Kosovo nähty; jo alkaakin tämä riittää". Enkä ole ainoa.

Mutta ennen kuin päästään viimeiseen viikkoon, on vielä melkein kahden kokonaisen kuukauden työt tekemättä. Viime perjantaina puolen päivän aikaan viestijoukkue hälytettiin lähtemään kahdessa tunnissa perustamaan FCP:tä eli kevyttä komentopaikkaa tiedustelukomppanian käyttöön: tiedustelukomppania halusi käynnissä olevaan operaatioonsa Tetra- ja sanla- radioyhteydet. Se oli oikeastaan aikamoinen puristus niin lyhyessä ajassa. Vaikka matka asemapaikalle kesti vielä yli tunnin - emmekä olleet edes käyneet paikalla aikaisemmin - kaikki viestiyhteydet olivat kunnossa kello kahdeksaan mennessä auringon laskiessa.

Valmistauduimme viettämään asemalla seuraavat neljä päivää. Muut viisi asemaryhmästä kyllä viettivätkin mutta minut määrättiin tiedustelukomppanian käyttöön viestimieheksi heidän komentovaunulleen. Niinpä sitten nukuin kaksi yötä heidän komentoteltassaan viestijoukkueen asuntovaunun sijasta. Mutta jos kohta menetinkin mukavuudessa, voitin kuitenkin vaihtelussa sillä on aina mukava pyöriä muidenkin kuin vain oman joukkueen kesken. Liian usein viestijoukkuekin pysyy vain keskenään omassa saunassaan ja muissa tiloissaan vaikka Camp Villessä on hieno messi.

Jouha eli joukonhallinta on tullut harjoitusohjelmaan jäädäkseen. Sitä taitoa olisi tarvittu enemmän maaliskuun mellakoissa joten nyt myös esikunta- ja huoltokomppania harjoittelevat "jouhaa". Osa miehistä on mellakantorjunnassa mukana ja osa taas pukee päälleen teepaidan ja farkut ja lähtee "riehumaan" ja heittelemään puolinaisia vesipulloja. Toistaiseksi olen ehtinyt olla mukana ainoastaan mellakantorjujien joukossa -tosin parikin kertaa - enkä kertaakaan maaliosastossa mutta varmasti vielä ehdin.

---

Kirjoittaja on 29-vuotias humanististen tieteiden kandidaatti, joka palvelee rauhanturvaajana Kosovossa. Hän kirjoittaa kokemuksistaan ja elämästään Camp Villen leirissä, yhdistetyn suomalais-irlantilaisen taisteluosaston esikunta- ja huoltokomppanian viestijoukkueessa.