Kolmetoista kuukautta Kosovoa

Olen ottanut itselleni tavoitteen: päästä siihen joukkueeseen, joka tulee edustamaan Monikansallista taisteluosastoa heinäkuussa järjestettävässä Nijmegenin marssissa. Nijmegenin marssia pidetään yleisesti maailman kovimpana sotilasmarssina: neljä peräkkäistä päivää; kunakin kävellään neljäkymmentä kilometriä sotilasvarustuksessa kantamuksena kymmenen kiloa. Marssireitti kiertää Nijmegenin kaupunkia Itä-Hollannissa.

Nijmegen on kova juttu ja voi olla, ettei kuntoni riitä siihen, vaikka käveleminen onkin aina ollut leipäheittoni. Mutta näin isoa kalaahan kannattaa pyytää, vaikka tietäisi jo etukäteenkin, ettei sitä voi saada: jo pelkkä harjoitteluun osallistuminen tietää kelpo rääkkiä - ja vaihteeksi hyvällä motivaatiolla!

Marssijoukkueeseen haluavat voivat osallistua harjoituksiin, joita on normaalisti kerran viikossa: viidestätoista neljäänkymmeneen kilometriin marssia Camp Villen ympäri, toisinaan myös ulkopuolella.

Sotilaan - tai meidän tapauksessamme rauhanturvaajan - toimi ei ole pelkkää ammatillista työtä vaan tärkeä osa sitä on kaikella sillä toiminnalla, minkä tavoite on yleissotilaallisen kunnon säilyttäminen. Rauhanajan sotilas harjoittelee mahdollista kriisiä ja sotaa varten ja käy työajalla (tai puoliksi työ- ja puoliksi vapaa-ajalla) harjoittelemassa ammuntaa, marssia, taistelutaitoja sekä muita sotilaalle tarpeellisia taitoja ja tietoja.

Suomalais-irlantilainen taisteluosasto - kuten muutkin KFOR:n joukot - järjestää halukkaille KFOR-taistelijoille marsseja. Olen aiemmin maininnut Dancon-marssin, joka on tanskalaisen rauhanturvajoukon järjestämä.

Suomalaiset järjestävät talvisin "Cold Day" -marssin eli Kylmän päivän marssin, joka on oikeasti kaksipäiväinen. Kumpanakin päivänä marssitaan kolmekymmentäviisi kilometriä: ensin leiripaikalle, joka on Camp Villestä länteen ja jossa yövyttiin, ja seuraavana päivänä takaisin. Varusteisiin kuului makuupussi ja tietysti henkilökohtainen ase.

Kylmän päivän marssi oli hyvä koetinkivi Nijmegeniin haluaville, koska ensimmäisenä päivänä täytyy muistaa, että marssia jatketaan vielä seuraavana aamuna; jalkojen on oltava marssikuntoisia myös yön jälkeen. Marssissa jaksaminen edellyttääkin enemmän jalkapohjien kestävyyttä - ja kykyä huolehtia niistä - kuin varsinaista fyysistä suorituskykyä.

Marssijoukkueet olivat viisihenkisiä. Useasta joukkueesta keskeytti ainakin yksi marssija jo ennen seuraavan päivän liikkeellelähtöä. Kaikkiaan lähes kolmannes marssijoista keskeytti, joukossa myös joitakin suomalaisia. Osallistujia oli noin kymmenestä kansallisuudesta, mm. irlantilaisia, ruotsalaisia ja saksalaisia. Omasta joukkueestani kaikki kävelivät loppuun saakka ja joukkueeni johtaja vänrikki Kotamäki sai jopa vedettyä meidät seitsemännelle sijalle ja toiselle sijalle kokonaisena maaliin saapuneista joukkueista. Mistään nopeuskisasta ei tietenkään ollut kysymys mutta onhan osallistujilla aina hiukan kilpailuvaistoa - ainakin suomalaisilla keskenään! Kaikki maaliin saapuneet saivat muistoksi suorituksestaan Suomen rauhanturvapataljoonan (FinBn) puukon ja parhaimmat myös komentaja everstiluutnantti Vesa Kangasmäen henkilökohtaiset onnittelut.

---

Kirjoittaja on 28-vuotias humanististen tieteiden kandidaatti, joka palvelee rauhanturvaajana Kosovossa. Hän kirjoittaa kokemuksistaan ja elämästään Camp Villen leirissä, yhdistetyn suomalais-irlantilaisen taisteluosaston esikunta- ja huoltokomppanian viestijoukkueessa.