Kaikki alkoi siitä kun lasten ollessa pieniä, muutimme Moskovaan. Miehen työ vei sinne ja perhe tuli mukana. Ensimmäiset neljä kuukautta asuimme Punaisen Torin varrella olevassa Hotelli Nationalissa; Kremlin muurit ikkunanäkymänä.

 

Poikani Mikko pääsi Suomen lähetystön pihalla olevaan kouluun, ekalle luokalle. tyttäreni Ilona, noin kolme vuotias, pääsi brittiläiseen puolipäivätarhaan. Minun työni oli ajaa mies töihin, poika kouluun ja tytär tarhaan. Sen jälkeen kuljeskelin ja ihmettelin, että mitä tekisin. Oli jo tosi tylsää kunnes luin jostain lehdestä, että Moskovan ulkolaisilla naisilla oli International Women`s Club. Jonkin maan suurlähettilätär oli puheenjohtajana aina vuoden kerrallaan. Kokouksia oli kerran kuussa aina kunkin maan suurlähetystössä. Silloinen puh. johtaja oli Argentinan suurlähettilään puoliso. Minut valittiin "Getting to Know Moscow" -ryhmän vetäjäksi. Kielitaidosta oli suuri hyöty ja klubin myötä tuttavapiirini laajeni nopeasti.

 

Moskovasta muutimme Raumalle telakan lähelle. Mikon koulu järjestyi mukavasti, mutta englanninkielistä tarhaa ei Raumalla ollut. Oli kuitenkin "English Society" ja kuinka sattuikaan sen vetäjällä oli saman ikäinen pikku tyttö kuin minulla. Päätimme yhdessä perustaa Englantilaisen lastentarha yhdistyksen Raumalle. Kokouskutsuja levittäessäni kauppojen näyteikkunoihin tutustuin kauppiaaseen, jolla myös oli samanikäinen tytär jne. Perustavaan kokoukseen tuli kauppaoppilaitoksen luokka täyteen asiasta kiinnostuneita vanhempia.

 

Minusta tuli tarhayhdistyksen puh. johtaja. Hullunrohkeana hankimme englannista kaksi kokenutta tarhaopettajaa ja niin toiminta alkoi. Kaupunki tuki tarhaa antamalla tilat käyttöömme. Parissa vuodessa opin tuntemaan suuren osan raumalaisia pikkulapsia vanhempineen. Kun muutimme Raumalta niin minulle jäivät hyvät muistot ja Englantilaisen lastentarhayhdistyksen kunniapuheenjohtajuus .

 

Mieheni työn viedessä hänet Brysseliin, perhe muutti takaisin Turkuun.

 

Kiinnostuin siitä, miten vaikutetaan kaupunkilaisten elämän laadun parantamiseksi ja miten yhteiskunta yleensä toimii. Ajankohtaiseksi tuli arvioida eri puolueita ja niiden ohjelmia.

 

Keskustapuolueen ohjelma pohjautuu alkiolaisuuteen. Sen selkeä naivius kiteytyi helposti yhtenäiseksi ja oli myös innostavan kohottavaa. Yhteiskunta suosii niitä jotka tekevät osuutensa; työnsä. On oikein, että he saavat myös palkkion siitä: hyvinvointia. Toisaalta yhteiskunta huolehtii hyvin myös niistä, jotka eivät kykene tekemään omaa panostaan, mutta laiskoja loisia ei suvaita. Tällaiseksi kiteytyneenä se meni kuin häkä minuun - ja menee vieläkin. Lähinaapurit olivat sopivasti keskustalaisia, joten joukkoon liittyminen oli helppoa.

 

Tekeviä käsiä aina tarvitaan erityisesti yhdistyselämässä. Lyhyessä ajassa minut valittiin Keskustan Turun Kunnallisjärjestön puh. johtajaksi ja sen myötä moniin luottamustehtäviin puolueen sisällä.