Kadonneiden nummien valitus

Kadonneiden nummien valitus

Kadonneiden nummien valitus 1: Sioban

Kadonneiden nummien valitus 2: Blackmore

Kadonneiden nummien valitus 3: Dame Gerfaut

Kadonneiden nummien valitus 4: Kyle of Klanach

Kadonneiden nummien valitus -sarjan neljä ensimmäistä osaa on julkaistu suomeksi. Ne muodostavat yhdessä ensimmäisen kolmesta isosta kokonaisuudesta, joista kaksi jälkimmäistä on vasta tekeillä. Jokaisessa on suunniteltu olevan oma juonensa, joka ylettyy neljän albumin pituudelle, ja kolmea juonta yhdistää vain samaan maailmaan sijoittuminen. Toistaiseksi kuitenkin on julkaistu ainoastaan ensimmäinen nelikko sekä ensimmäinen albumi seuraavista neljästä.

Sarjan käsikirjoittaja on hyvin tuottelias mutta Suomessa jokseenkin tuntematon belgialainen Jean Dufaux. Ensimmäiset neljä albumia puolestaan on piirtänyt Suomessa hyvinkin esillä ollut alkujaan puolalainen taitelija Grzegorz Rosinski, joka piirtää edelleen mm. Thorgal-sarjaa. Rosinski kuitenkin lopetti Kadonneiden nummien valituksen piirtämisen neljännen osan jälkeen. Viides osa, jota ei ole vielä suomennettu, on Philippe Delabyn piirtämä.

Kadonneiden nummien valituksessa Rosinski jatkaa hyvin samanlaisella piirrostyylillä kuin hänen suurimmassa menestyksessään Thorgalissa (julkaistaan suomeksi Mustanaamio-lehdessä sivusarjana). Thorgalin lukijoista Kadonneiden nummien valitus varmasti tuntuukin hyvin tutulta. Rosinskin piirrosjälki on realistista mutta kuitenkin fantasialle sijaa antavaa.

Rosinski on tuottelias piirtäjä. Yhtäaikaisesti Kadonneiden nummien valituksen kanssa hän on myös piirtänyt tahtia hidastamatta suosittua Thorgaliaan. Hänen kuvituksensa vaikuttaa yksityiskohtaiselta ja on myös siten realistisen tuntuista. Hänen tyylinsä monimutkaisuutta on kuitenkin helppo yliarvioida. Rosinski käyttää paljon mm. helppoja mattapintoja sekä vesivärimäisiä taustoja, jotka sopivatkin fantasia-aiheisiin. Myös silloin, kun taustat väistämättä vaatisivat yksityiskohtien piirtämistä, Rosinski taitavalla värien käytöllä häivyttää taustat tummuuteen tai harmauteen korostamalla etualaa kirkkaiden värien voimalla. Hänen sivunsa myöskään harvoin ovat samanlaisia vaan hän ryhmittää ruutunsa jokaisella sivulla erikokoisiksi ja erilaiseen järjestykseen. Tämä mahdollistaa erilaiset elävää kuvaa jäljittelevät tekniikat, mm. kohdennuksen ja etäännyksen sekä yksityiskohdassa viipymisen tai hitaan muutoksen esittämisen siinä.

Skenaristi Jean Dufaux on työskennellyt monien piirtäjien kanssa ja fantasia on vain yksi hänen monista aihepiireistään. Dufaux käsikirjoittaa samanaikaisesti useaa eri sarjakuvasarjaa. Kadonneiden nummien valituksessa Dufaux on luonut tarinan, jossa on päällä fantasiakerros mutta alla psykologinen kasvutarina, joka toimii myyttien maailmassa.

Shakespearemäistä klassikkoa...

Kadonneiden nummien valituksen neljä albumia sisältävät itse asiassa kaksi eri tarinaa, jotka tosin ovat peräkkäisiä ja kertovat pääosin samoista henkilöistä. Klassisista klassisin juoni on syrjäytetyn mutta laillisen hallitsijan jälkeläisen nousu valtaistuimelle ja kapinallisen väärintekijän kukistaminen. Neito Sioban on varttunut äitinsä Lady O'Maran huoltamana kiertolaisena, koska hänen isänsä Valkoinen susi Wulff menehtyi Nyr Lynchin taistelussa vallantavoittelija maagi Bedlamia vastaan. Lady O'Mara on saanut suojapaikan langoltaan, Valkoisen suden veljeltä Blackmorelta, joka salassa potee lihanhimoa veljentytärtään Siobania kohtaan, jos kohta hänen liittonsa Siobanin kanssa olisi myös poliittinen, mikä tässä taikojen maailmassa tarkoittaa myös maagista.

Tarinan edetessä Sioban tulee tietoiseksi synkästä syntyperästään ja siihen liittyvästä kavaluudesta sekä insestistä. Hän inhoaa setäänsä ymmärtämättä itsekään miksi. Kun hän vielä viattomassa ylimielisyydessään surmaa maagi Bedlamin lähettilään, joka on tuonut valtiaansa terveiset Blackmoren ja Lady O'Maran häihin, onkin jo koossa teatraalinen ja spektaakkelimainen juoni, joka yltäisi — jos se olisi syvempää luotaava; ja Sioban syntyperänsä tuskaisesti vaivaama — Shakespearen näytelmien Macbethin ja Kuningas Learin mittoihin.

Kadonneiden nummien valituksen maailma Eruin Dulea on kiehtova yhdistelmä historiallista kelttiläistä Irlantia kristillisen ajan kynnyksellä ja kuvitteellista kelttiläistä maailma sellaisena kuin sitä kuvaa esim. Pat Millsin ja Angela Kincaidin Slaine-sarjakuva. Yhtäältä se elää murrosta, jossa kristinusko omine arvoineen on hivuttautumassa sisään, ja toisaalta se on salaperäisen taikuuden, ikiaikaisten ja maagisten puiden sekä kammottavien hirviöiden asuttama maa. Eruin Dulean atmosfääri tuo mieleen amerikkalaisen novelistin Robert E. Howardin parhaimmat kelttiläiset novellit, mm. Maan madot (Worms of the Earth, 1932), missä päähenkilö matkaa maan alle tapaamaan ihmistä edeltävien heimojen väkeä. Siellä asuvat ihmiselle käsittämättömät kauhut, joiden pelkkä näkeminen riittää viemään järjen.

Tämä yhdistelmä historiallista ja kuvitteellista kelttiläisyyttä ei ole aivan onnistunut. Sen suurin ongelma on oman maailmansa ulkoisten puitteiden kuvaaminen. Henkisesti Siobanin maailma on kelttiläinen mutta sen aineellinen ympäristö linnoineen, haarniskoituine ritareineen ja turnajaisineen viittaa enemmän Englannin tai mannermaan sydänkeskiaikaan.

Miehet eivät kelpaa kuin sivustakatsojiksi!

Yksi tarinan päähenkilöistä on tuo salaperäinen maailma, Eruin Dulean saari itsessään. Eruin Dulean tilan ulkoinen ilmentäjä ovat totuuden puut, jotka ovat pitkään olleet näivettyneitä ja tehneet kuolemaa mutta jotka nyt alkavat kukkia valkeita kukkiaan, minkä hallitsija maagi Bedlam tulkitsee enteeksi laittoman valtansa loppumisesta. Kun Eruin Dulean hallitseva kuningatar luopuu avioliitossa neitsyydestään, itse taivas itkee, ja maasta nousee mustia rotan kokoisia olentoja, sanastaisia, jotka puhuvat "vanhaa kieltä" ja vilistävät kuin sopulit laumoina pois samalla syöden kaiken, mihin on kirjoitettu vanhaa kieltä. On kuin itse maa tietäisi asukkaitaan paremmin, että vanhan maailman aika on lopussa ja uusi on tulossa, ehkä... kristitty.

Taikuutta on monenlaista: taikajuomia, voimallisia esineitä ja muodonmuutoksia. Magian lähteitä ei erikseen mainita. Kuitenkin on selvää, että lady O'Mara on voimakas noita, joka tuntee taikajuomat sekä Eruin Dulean salat. Häntä vielä mahtavampi on jo kauan sitten kuollut Brigga-noita, joka lumosi tai huumasi kuninkaan rakastumaan itseensä. Maagi Bedlam mainitsee voimansa lähteeksi Paholaisen, jolle hän on joutunut maksamaankin avunannosta, sekä "vihan jumala" Aegirin pojan. Aegirin pojan lisäksi Eruin Duleassa ei ole läsnä muita jumalia, jotka kykenisivät vaikuttamaan maanpäällisiin asioihin, vaikka kahden muun nimeen kuullaan manattavankin. Tämä on pieni sisäinen ristiriitaisuus. Jonkinlaista taikuutta on myös hallussaan Armon ritarien veljeskunnalla, jonka jäsenet eivät vuoda verta miekalla pistettäessä. Myös Dame Gerfaut hallitsee noituutta: hän tosin ei pysty muuttamaan koko ulkomuotoaan mutta voi esim. pidentää kynsiään.

Jumala Aegirin eli Ägirin tarinaan liittäminen on myös ristiriitaista: Ägirhän on pohjoismaisen, ei kelttiläisen mytologian jumala. Kyseessä voi olla hienovarainen viittaus Rosinskin tunnetumpaan sarjakuvaan Thorgaliin. Thorgalin koko nimi on Thorgal Aegirsson eli Thorgal Ägirin poika. Thorgal on pasifisti, mikä on täysin päinvastaista Nummien tarinassa esitetyn "vihan jumala" Aegirin pojan kanssa.

Tarinan varsinaiset päähenkilöt ovat kaikki naisia: Sioban, lady O'Mara ja Dame Gerfaut. Heidän lisäkseen merkittävät mieshenkilötkin ovat tavallaan vain naisten jatkeita: maagi Bedlam on Brigga-noidan pojanpoika ja tämän työn jatkaja, prinssi Gerfaut on vain kalpea aavistus äidistään Dame Gerfautista ja täysin tämän johdettavissa. Armon ritari Seamus on ottanut (tai saanut) tehtäväkseen Siobanista huolehtimisen. Sotapäällikkö Droopkin vain haaveilee Gerda-rouvan rakkaudesta.

Kadonneiden nummien valitus on vahvojen ja vielä vahvempien (vieläpä haudastaan elävien asioihin vaikuttavien) naisten tarina. Miehet kelpaavat siinä lähinnä statisteiksi ja ehkä taikavoimia seuraavalle naissukupolvelle kuljettaviksi astioiksi. Brigga-noidan jälkeläiset kolmessa polvessa omaavat maagisia kykyjä ja Sioban puolestaan unenomaisessa tilassa saa yhteyden isäänsä, joka "luovuttaa" kuolleet sotajoukkonsa Siobanin käyttöön; taikavoimat kuuluvat ihmisveren maagisiin ominaisuuksiin, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle.

Mainitun varjossa onkin merkillistä, miten paljon painoa tarinassa on juuri Siobanin naiseuden saavuttamisella. Selittämättömästä syystä juuri Siobanin aviovuode merkitsee vanhan ja uuden ajan murrosta. Toisaalta käsikirjoittaja laskee katkeransuloisesti leikkiä samasta asiasta: Kun Armon ritari Seamus haluaa varoittaa Siobania, että aviovuode merkitsee maagisen yhteyden menettämistä tämän isään, hovirouva Gerda toteaa yksioikoisesti "Höh, niinhän se on aina ollut!", ja Seamus on hölmistynyt omasta ajattelemattomuudestaan.

Myyttien varassa...

Ensimmäisen albumin juoni lupaa turhankin paljon siihen nähden, miten vähän näin lyhyessä sivumäärässä voi kertoa. Oopperamaisuus saa pian väistyä perinteisemmän fantasiakerronnan tieltä. Onneksi se ei kuitenkaan kokonaan häviä vaan vähäinen psykologisuus säilyttää tarinan Siobanin kasvukertomuksena.

Pääjuonen lisäksi tarinassa on kaksi ohutta sivujuonta, jotka kulkevat rinnan pääjuonen kanssa alusta aivan loppuun. Toinen on Droopin ja hovirouva Gerdan orastava romanssi, ja toinen kertoo Siobanin lemmikkieläimestä, uikusta, joka tuntuu ajoittain omaavan paitsi tunteet myös älykkyyttä. Nämä myös tarjoavat huumoria, mikä päätarinasta suurelta osin puuttuu.

Kadonneiden nummien valituksen juoni yrittää operoida myyttien tasolla ikäänkuin kertoen lähinnä kelttiläisiä myyttejä uudessa kontekstissa. Muodonmuutokset, lemmenjuomat ja syrjäytetyt kruununprinssit ovat kaikki tuttuja tarinoita, jotka lukija tuntee. Myös tuntemattomia juonenkäänteitä onneksi tulee vastaan. Viittaako esimerkiksi Brigga-noidan sormuksen yllättävä ilmestyminen maan mullasta johonkin myyttiin? Jos ei viittaa, se on huonosti kehitetty deus ex machina, jota ei selitetä lukijalle; jos viittaa, on se tämän kirjoittajalle tuntematon myytti.

Kadonneiden nummien valitus on sangen hyvin toimiva tarina. Sen merkittävin epäonnistuminen on liiallinen teatraalisuuden tavoittelu. Toisaalta se onnistuu hyvin synkän ilmapiirinsä luomisessa ja kykenee puhuttelemaan lukijaa juuri myyttien uudelleentulkinnan valossa.

Rosinski, Dufaux, Kadonneiden nummien valitus 1: Sioban, suomentanut Saara Hyyppä, WSOY, 2003

Rosinski, Dufaux, Kadonneiden nummien valitus 2: Blackmore, suomentanut Saara Hyyppä, WSOY, 2004

Rosinski, Dufaux, Kadonneiden nummien valitus 3: Dame Gerfaut, suomentanut Saara Hyyppä, WSOY, 2004

Rosinski, Dufaux, Kadonneiden nummien valitus 4: Kyle of Klanach, suomentanut Saara Hyyppä, WSOY, 2005

Alkuperäisnimi: La Complainte des Landes Perdues

Julkaisija: Dargaud, http://www.dargaud.com